22.1.2021

Takaisin satulaan

1918 päivää (toim. huom. Herra marsalkka, Suomi kiittää!) ilman blogipäivitystä - jessus, kuinka aika rientää! Villa Hongan elämä on jatkunut, mutta ehkä rakentamisväsymys saavutti meidät kaikki jossain kohtaa ja jollain tasolla. Ulkopuoliset tekijät poistuivat kukin hiljalleen pois tontilta, joten vastuu tekemisestä jäi meille itselle.

Tämä blogimme muistui jälleen mieleen, kun 21.1.2021 sain tiedon rakennuslupamme jo toisen jatkon hyväksymisestä. Nyt on siis raksahommat turvattu viranomaisten puolelta aina helmikuuhun 2024 asti, olisiko silloin jo viimeinen naula lyöty? En usko.

Yritän nyt kuitenkin buutata itseni ja aktivoitua uudelleen tämän blogin kanssa. Naputtelen tällä kirjoituksella kiinni vuoden 2015, jatkan sitten hiljakseen kuluneita vuosia (2016-2020) ja kuviakin tietenkin yritän löytää mukaan.



Halloween löysi myös meidän kotimme, olihan välillä jotain muutakin tekemistä kuin vasara ja naula. Joulu 2015 lähestyy, välillä oli luntakin, mutta vain hetken. Sisätiloissa päästiin hiljalleen pieniin, mutta sitäkin työläämpiin hommiin, kun listoituksen pienet nyanssit alkoivat hahmottua. Talossa ei tuntuvat löytyvät oikein yhtään suoraa kulmaa, joten koepaloja meni metreittäin.







Pysy kuulolla!✌



24.10.2015

Lokakuulta kohti joulua

Syksy on sateisen kesän jälkeen ollut poikkeuksellisen kuiva, sadepäiviä ei juurikaan ole ollut. Tähän mennessä pakkaspäiviäkään ei ole ollut, muutamana aamuna auton ruutu on vaatinut hienoista hankausta. Tänäänkin aurinko paistaa salmelle kauniisti, ilma on tyyni ja asteitakin riittää reippaasti kymmenen yläpuolelle.

Villa Honka sai kuluneen kesän aikana vihdoin peitemaalauksensa ja sitä vielä viimeisteltiin syksyn aikana, samalla suurin osa ikkunoiden ylälipoista löysi paikkansa.

Tontin ulkopuolella on keväästä asti touhunnut kaivinkone, joka viimein ehti meidänkin tiluksille. Turku Energia on siirtämässä sähkölinjoja maan alle ja samalla Sonera tuo valokuitua naapurustoon - ei tarvetta sille tällä hetkellä, mutta onpahan kieppi odottomassa teknisessä tilassa.






4.9.2015

Syksy saapuu

Syyskuun alun päivät ovat antaneet näyttöä syksyn saapumisesta. Tontilla on jälleen alkanut tuulla ajoittain ja elokuussa vihdoin saapuneet helteet ovat väistyneet, lämpötila on nyt asettunut päivisin "normaalille" noin 15-17 asteen tasolle. Loppukesä on tontilla mennyt fiksauksilla eli mm. kuorimme yläpihalta osin maa-aineksen pois, jolloin kalliopinta saatiin näkyviin siistimmällä tavalla. Loppuviilaus jäänee ensi kesälle, jolloin pitää miettiä vielä kasvi-istutuksetkin hieman tarkemmalla tasolla.

Terassin osalta saimme ylimääräisen runkopalkin vihdoin asennettua ja työ tuotti tulostakin, terassialue ei enää notku entiseen malliin. Tämän jälkeen terassin peitelaudoitus pääsi myös paikalleen, jolloin rakennelma näyttää jälleen viimeistellymmältä.





Elokuun kesäiset kelit sallivat myös maalausurakan jatkamisen; ensimmäinen vuokrakone kun ei ylettynyt tai ulottunut korkeimpiin kohtiin, otin viikonlopuksi Dino 135 -nostimen, jolla päästiinkin mukavasti yli 10 metrin korkeuteen. Yhden makuuhuoneen seinusta jäi tuollakin masiinalla saavuttamatta, mutta se hoitunee (kätevästi) suoraan ikkunan kautta ja turvaköysivirityksen avulla. Vaikka talon värisävy ei pohjavärityksestä muuttunutkaan, mökki näyttää kyllä valmiimmalta, kun pintamaali on tasainen, valkoiset vuorilaudat korostuvat selkeämmin ja ikkunoiden lipat on asennettu paikoilleen.



Sisällä olemme lähinnä yrittäneet hiljalleen saada tavaroita paikoilleen muuttolaatikoista ja mahtuipa uusi sohvakin portaikon kautta yläkerran aulaan. "Pleikkarinurkkauksen" porrasaukko umpeutui, kun puuseppä kävi asentamassa kaiderungon portaikkoon. Pintaviimeistely jää sekin vielä tehtävälistalle, mutta siihenhän on aikaa koko pitkä ja pimeä talvikausi!




4.8.2015

Sateisen kesän satoa


Niin se kesälomakin oli ja meni, helteitä ei näkynyt, vettä sitäkin enemmän. Onneksi talossa riittää edelleen tekemistä sisätiloissakin eli sadepäiville riittää puhdetta. Yläkerran komero saatiin listoitettua, vaikka tuntuu pienimmissäkin hommissa olevan aina vaikeinta se aloittaminen. Lisäksi yläkerran vessa saatiin lopultakin käyttökuntoon eli putkimies kävi kytkemässä vesijohdot. Muutaman käyttökerran jälkeen huomasimme (onneksi) viemäriputken vuotavan jossain rakenteiden sisällä. Ehdin jo pelätä, että vuotokohta löytyy jostain kaukaa välipohjan rungosta. Onneksemme vuoto paikallistettiin alakerran välipohjan kohdalle eli paikkaan, josta viemäriputki sukeltaa kellariin; yli vuosi sitten tehdyssä viemäriasennuksessa oli yksi liitosmuhvi jäänyt vaan toisen "huulille" ja vuoto oli ilmeinen. Sekin kuitenkin tuli fiksattua eikä levytystäkään tarvinnut paljon purkaa ja taas homma pelittää!












Vaikka kesäsää ei tänä vuonna varsinaisesti olekaan lomailijoita tai rakentajia suosinut, saimme kuitenkin talon ulkomaalauksen (pintamaali) käyntiin. Urakan helpottamiseksi vuokrasin Ommen 1050 -henkilönostimen ja kolmen päivän aikana talo saatiin noin 90 prosentin valmiusasteeseen. Kyseinen nostin oli varavaihtoehto alkuperäiselle koneelle ja ilmeni, että julkisivumme ollessa noin 10 metrin korkeudessa, nostimen ulottuvuus ei aivan riittänyt, joten elokuulle jäi vielä loppu-urakka hoidettavaksi ja hieman isomman nostimen avulla. Jälkikäteen täytyy nyt myöntää, että erilaisten lautatyyppien ja yli 30 ikkunapuitteen maalaaminen ei hoidu ihan heittämällä, vaan työ vaatii aikaa ja erityisesti kärsivällisyyttä! Maalauksen ohella yritämme myös asentaa ikkunapuitteisiin tulevat ylälaudat kannattimineen, joten talon julkisuvukoristelukin saadaan kuntoon, tällä hetkellä ylälaudoitus löytyy ainoastaan olohuoneen ikkunan päältä (alin kuva).





Terassi on myöskin ollut jo jonkin aikaa käytössä, vaikka senkin osalta kesäsää ei varsinaisesti ole edistänyt terassin käyttöä. Runko, pintalauta sekä kaiteet saatiin omalla designilla yllättävän helposti kasaan ja nyt rungon peitelaudoitus odottaa vielä viimeisiä asennusmetrejä. Huomasimme jo aiemmin, että oleskelutilan yhden sivun ollessa yli neljä metriä aiheutti se pientä rungon notkumista. Pohdinnan jälkeen päädyimme valamaan vielä yhden betonikengän, jolla notkuminen saatiin kuin saatiinkin loppumaan. Jälkikasvu sai myös painaa betoniin omat kädenjälkensä historian siiville muistuttamaan!













Kaiken kaikkiaan talo alkaa hiljalleen näyttää siltä, mitä suunnitelmat ovat edellyttäneet. Toki puhdetta löytyy sieltä ja täältä, mutta kokonaisuus alkaa vihdoin ja viimein saapua maaliin! Jotain kertoo myös se, että päätimme vihdoin luopua mainion työpanoksen tarjonneesta pakettiautostamme, koska kuljetustarpeet ovat kesän aikana ja eritoten terassin valmistuessa jääneet aika minimaaliksi.










4.7.2015

Vihdoinkin kesä!

Arvoisa lukija, kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa...!

Siltä se ainakin alkusäikähdykseltä tuntui, kun huomasin edellisen kirjoituksen olleen jo reilusti yli kuukauden päässä. Jäin heti miettimään, onko tuo aika ollut rakentamisen osalta sitten täysin jäähyllä - ei todellakaan! Projekti siis etenee ja vieläpä pääosin hallituin elein.


Suomen suvi on tänä vuonna alkanut äärimmäisen vaihtelevasti, kevään lämpö vaihtui kesäkuun alun puuskatuuliin ja vesisateisiin, luonto siis kiittää. Terassiprojektiimme sää kuitenkin antoi oman panoksensa sillä tuloksella, että runko, kate ja kaiteet ovat muotoutuneet hiljalleen viimeisten viikkojen aikana, lähinnä siis kuivan kelin myötätuella.


Hallitus antoi muutamien vaihtoehtojen jälkeen vihdoin mandaatin rakentaa kaiteet 30 mm pystyrimoituksella ja 90 mm välipilareilla. Kun suunta oli selvä, kaikki on sittemmin ollut kiinni lähinnä tehokkuudesta. Tätä kirjoittaessa runko on ollut valmiina jo pitkään, terassilautakin pääosin paikallaan jo hetken ja kaidekin valmiina 9/12 kpl osalta. Huomenna jatketaan, jos vaan sää sallii.






Hämärtyvässä Turun yössä taustalla pauhaa 46. kerran järjestettävä Ruisrock luonnonkauniin Ruissalon ympäristössä. Vaikka emme itse pääsekään paikalle, festaritunnelmaa tuntuu löytyvän ympäri kaupunkia - paikallinen sääkin tukee tapahtumaa noin 26 asteen lämmöllä! Säämuutos on toki ollut tervetullutta, mutta toisaalta se on saanut maalausvastaavamme miettimään, mistä ja koska Villa Hongan ulkoverhousta voisi vihdoinkin täydentää pintamaalauksen osalta. Monien pohdintojen ja useiden koemaalausten jälkeen talon pintamaaliksi on valikoitunut samainen ruskea sävy, jonka ulkoverhouksen pohjamaali ja puu itsessään saivat aikaan. Ensimmäiset vedot on nyt tehty "maavaralta", mutta lähiviikkoina pyrimme täydentämään pensselöintikokonaisuuden henkilönostimen avulla ja ikkunapuitteiden maalaamisella.


Kaikesta huolimatta Villa Honka on siis kuitenkin aloittanut kesäkauden kesäisen lempeästi. Piharakennuksen puusauna on raivattu ja siivottu, minkä jälkeen se on ehtinyt tarjota jo muutamat lempeät kesälöylyt kaikille uskaltautuneille kylpijöille ja lämmintä uintivettä nuorison allasharrastuksiin! Puutarhamme on alkanut työntää kasvia jos mistäkin suunnasta, tosin omenapuiden kukintojen vähäisyys on ollut huolen aihe meidän lisäksemme myös muualla. Myös kierrätysteema on saanut uutta nostetta, kun isännän syntymäpäivälahjakseen saama pihakompostori kannettiin käymispaikalleen viime viikolla - ei muuta kuin uutta opiskelemaan!


Tämän kaiken muun tohinan lisäksi yläkerra vessa saatiin viimein kytkettyä - ja pian hetki sen jälkeen todettua, että yläkerran vessan viemäriputki vuotaa jostain rakenteiden sisältä! Pienen purku-urakan ja putkimiehen korjaustoimenpiteiden jälkeen näyttää ainakin nyt siltä, että p*ska valuu sinne, minne pitääkin. Välillä käytiin myös juoksemassa Paavo Nurmen "kympin koetus" ja seuraava tähtäin on ensi viikon pyöräreissu Ahvenanmaan lämpimään syleilyyn.


28.5.2015

Palveluasennetta ja terassia

Sääntekijä oli jälleen puolellamme, kun kahvila Villa Honka avasi kolmannen kerran ovensa Ravintolapäivänä 17.5. Kehitys oli jälleen osin kehittynyt, saimme mm. lainakatoksen oleskelun laatua parantamaan ja myös pienen keittolevyn lohikeiton lämmittäjäksi. Mukavaa oli jälleen kerran, väkeä kävi noin 70 jalkaparin edestä; juttua ja naurua riitti aurinkoisessa toukokuun lauantaissa!











Kahvilamme suljettua jälleen hetkeksi ovensa työn raskaan ahertajat pääsivät jälleen keskittymään rakennustöihin eli jatkamaan terassia; päärungon valmistuttua pääsimme jo paukuttamaan ruskeaa, kestopuista (28x120) terassilautaa pinnan katteeksi. Kaikenlaisia jupinoita oli matkan varrella terassilaudan suunnasta, väleistä, aloituskohdasta, rungon jäykistämisestä, tulevan kaiteen mallista, jne...homma kuitenkin eteni suotuisassa säässä ja nyt terassin päärunko onkin katettu ja rajoitetusti käyttövalmis. Kaideratkaisu on ollut piirustuspöydällä ja saanut osittaisen hyväksynnän, joten materiaalitarpeita on alettu laskea samalla, kun rungon loppuosa (noin kolme metriä) odottaa rakentamistaan.